TT GOALIE CAMP 2026

Kesä 2026 on järjestyksessään yhdeksäs kesä TT Goalie Camp – maalivahtileirien parissa. Leirit järjestetään tulevana kesänä kolmessa osassa Kempelehallin hyvissä puitteissa.

TT Goalie Camp maalivahtileirit kesällä 2026

Jotta voimme leirillä tarjota mahdollisimman yksilöllistä valmennusta ryhmän sisällä, on jääharjoittelussa yhdellä maalilla maksimissaan 3 maalivahtia yhden valmentajan ohjattavana.

Jääharjoittelussa tulemme käymään läpi kunkin ikävaiheen osalta kehittymisen kannalta oleellisia osa-alueita. Maalivahdit ovat ryhmien sisällä jaettu vielä iän/tason mukaan, jotta voimme entistä paremmin keskittyä jokaiselle oleellisiin asioihin. Nuorempien kanssa pääpaino on teränkäytön ja tehokkaan liikkumisen lisäksi sijoittumisessa, torjunta-asennossa sekä torjuntavalikoimassa. Vanhempien kanssa keskitymme enemmän myös eri maalintekotilanteisiin, mailapeliin ja jatkopelaamiseen, torjumisen perusteita ja liikkumista unohtamatta.

Oheisharjoittelussa pyrimme opettamaan maalivahdeille omatoimisuutta ja antamaan vinkkejä mm. kehonhallintaan, liikkuvuuteen, havainnointiin sekä erinäisiin maalivahtipeliä palveleviin harjoitteisiin, joita voi tehdä itsenäisesti myös kotona.

Vanhempien maalivahtien leirillä on mukana myös psyykkisen valmennuksen asiantuntija, jonka avulla monet maalivahdit saavat ensikosketukset henkisen puolen harjoitteisiin.

Leirin valmennus tulee kevään ja alkukesän aikana tarkentumaan ja näistä tullaan infoamaan TT Goaltendingin sosiaalisen median kanavissa. 

Lue lisää leirin peruutusehdoista

Leirin hinta 315 €. Leirimaksun voi halutessaan maksaa kahdessa osassa. Hintaan sisältyy 6 jääharjoitusta, päivittäinen oheisharjoittelu, pelejä, kisailuja ja muuta maalivahdin kehittymistä palvelevaa toimintaa. Leiriläiset saavat myös päivittäisen lounaan ja välipalan.

Leiripäivän ohjelma ajoittuu kello 8.00 ja 16.00 välille.

Leiriläisiä ei ole vakuutettu järjestävän tahon puolesta.

Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kuvia AIEMPIEN vuoSIen leirEiltä

Kesällä 2018 ensimmäistä kertaa Linnanmaalla järjestetty TT Goalie Camp – maalivahtileiri siiryi Kempelehallin heti toisena kesänä. Kempelehalli sekä sen ympäristö sopii erinomaisesti maalivahtileirin tarpeisiin.
Osallistujamäärä ja kiinnostus leiriä kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta ja kesällä 2025 leireillä oli yli 100 maalivahtia, jotka edustivat 38 eri seuraa, kaukaisimmat Milanosta sekä Oslon liepeiltä. Lisäksi laukojia oli Oulun alueen seuroista yli 200 ja taustahenkilöitäkin oli yli 20.

Leireillä jääharjoittelussa käydään läpi perusasioita torjunta-asennosta sijoittumiseen ja perustorjunnoista jatkopelaamiseen. Viimeisenä päivänä painopiste on erilaisissa kisoissa ja myös viimeisenä toteutettava leirin rankkarimestaruus nostaa myös tunteita pintaan.


Yhteistyössä Leirillä